Vaikka liha ja vihannekset yleensä grillataan samassa vartaassa, Grillimestari suosittelee niiden grillaamista erikseen, koska kypsymisajat ovat erilaisia. Jos käytät puisia grillivartaita, niitä on syytä liottaa vedessä puoli tuntia ennen grillausta.
1 kg naudan paistia
1 dl tuorepuristettua sitruunamehua
3 rkl Worcestershire-kastiketta
4 rkl ruokaöljyä
1 dl soijakastiketta
3 rkl keltaista sinappia
3 kynttä valkosipulia hienoksi silputtuna
suolaa ja pippuria maun mukaan
2 suurta vihreää paprikaa leikattuna paloiksi
12 herkkusientä puhdistettuina ja kannat poistettuina
12 kirsikkatomaattia
2 pientä sipulia kuorittuna ja leikattuna neljään osaan
Marinadin valmistus
Sekoita sitruunamehu, Worcestershire-kastike, öljy, soijakastike, sinappi ja valkosipuli. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada marinadi suureen suljettavaan muovipussiin.
Lihan ja vihannesten valmistelu
Poista lihasta rasva, lihaskalvo ja jänteet ja leikkaa se 2,5 cm kuutioiksi ja kaada lihanpalat marinadipussiin. Marinoi lihoja jääkaapissa vähintään 12 tunnin ajan. Poista lihat marinadista ja säästä marinadi.
Pujota vihannekset neljään varrastikkuun. Suosittelemme metallisia, koska niissä palat eivät pääse pyörimään. Pujota lihat neljään varrastikkuun. Kaada marinadi kattilaan ja keitä sitä 10 minuuttia.
Grillaaminen
Lämmitä grilli keskilämmölle suoraa grillausta varten. Grillaa vihannesvartaita voidellen niitä marinadilla ja käännellen usein noin 10 minuuttia. Grillaa lihavartaita samaan tapaan kunnes haluttu kypsyys on saavutettu – noin 6 minuuttia mediumiksi. 5-10 minuuttia pidempi grillausaika kypsäksi.